Luhta, Soukainen

Luht / -das, / -dill

Noin 12 hehtaarin laajuinen alue keskellä Soukaisten kylää. Paikantamispiste (61º 4,775’ N, 21º 34,206’ E) on alueen pohjoiskulmassa.  
 
Kylän joka talolla (Isotalo, Heikintalo, Suomela ja Ruohola) on osansa Luhdasta. Osa on otettu viljelykseen vasta 1900-luvun  alussa. Alue oli vielä 1800-luvun ajan luonnonniittynä. Aina keväisin oli suuret tulvat, niin että Anni Lehtisen kertoman mukaan hänen isänsäkin (syntynyt nälkävuotena 1866) ”leevomella  kasteelle vietiin” (leevon = taikinakaukalo). 

Juhantalon (Isontalon) osa Luhdasta otettiin viljelykseen 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Kuokalla poistettiin ”kärämättäät” ja Wilhelm Rehelmä suoritti kynnön, oman  kertomansa mukaan. Tämän teki mahdolliseksi tätä ennen suoritettu viemäriojan kaivuu Ihamonojaan asti.  

Leo Soukainen