Tilan historiaa
Laurilan talon pohjapiirros. Talossa asuneiden sisarusten Saara Kopran (os. Laurila, s.1927) ja Kaarina Helleahon (os. Laurila, s. 1930) muistitietojen mukaan piirretty vuoden 2001 kesällä.
1. Varasto (esim. leipälaudat yms.), päätyhuone, toimi myös Ihamojoen kaivuumiesten pitkäaikaisena kortteeripaikkana joen syvennystyön aikoina.
2. "Hullu-Erkin" huone. 1930-luvun alussa huone toimi kunnan hoitoon velvoittaman "mielenvikaisen" hoidokin asuntona. Hullu-Erkki oli nuorehko mies. Oma äitini muistaa äidinäitini häntä ruokkineen pienen seinässä olevan luukun kautta. Miehen vammaisuudesta ei ole minkäänlaista tietoa, eikä elämänkohtalonsa jatkosta. Hän ei kuitenkaan varmaan ollut huonoimmassa mahdollisessa hoivassa isovanhempieni talossa.
3. Eteinen, A) kuisti.
4. Pienempi tupa, B) hellauuni.
5. Puhelinhuone, C) puhelin. Huone on ollut isoisäni siskojen työpaikka puhelinkeskuksen toimiessa Laurilla.
6."Ryjäsali", jossa säilytettiin erilaisia työkaluja, mm. tahkoa ja työkaluja. Huoneen alla sijaitsi talon kellari, johon kuljettiin sisäpihan kulmauksesta viistoon alas.
7. Sali. Talon "paras huone", jossa oli kaakeliuuni (D), iso pöytä keskellä, huonekasveina Norfolkin araukarioita ja yksi sänky assistentin yöpymistä varten.
8.Tampuurihuone, josta mm. menivät raput vintille, ja kuisti (A). Kuistilla oli astia- ja jauhokaappi (F).
9. Porstuakamari ,joka toimi mm. piikojen huoneena; E) muuri. Talon eteläseinustalla kasvoi pitkä rivi juhannusruusuja, jotka olivat huoneen ikkunan kohdalla kuulemma aina vähän tallaantuneita...! Ruusuja kasvaa rivissä siinä vielä tänäkin päivänä osoittaen selvästi rakennuksen entisen sijaintikohdan.
10. Tupa uuneineen (G), isoine pöytineen ja penkkeineen. Tuvassa sijaitsi myös äitini veljen sänky.
11. Isännän ja emännän huone. Huoneessa oli muuri (H) ja korkea kaappi vastakkain tuvan korkean kaapin kanssa ja niiden välissä ovi piilossa, jonkinlainen salajärjestelmä...! Huoneesta oli hyvä näkyvyys pihaan ja etenkin pihatielle.
Talon pihapiirin kuului tuulimylly talosta vähän itäänpäin ja myöhemmin viljankuivuri, joka sijaitsi kalliolla rakennuksen luoteiskulmasta kaupungin suuntaan.
12. Makasiini.
13. Hevosen talli.
14. Aikuiset lehmät.
15. Vasikat ja lampaat.
16. Heinäsuuli
17. Sauna.
18. Puuhuone.
Tapio Helleaho