Haneliuksen torppa

torpp

Sijainti: Vasarainen - Nihattula tiestä Rauman Kohdeauto Oy:n tieliittymän kohdalta karttaan merkityn Rintsuo-nimisen peltoaukean koillislaidan suuntaisesti 800 m luoteeseen, jossa pellon ja metsän liittymäkohdassa on torpan sijaintipaikka, paikantamispisteessä 61° 5,871’ N,  21° 36,001’ E.

Torpan alkuperäisestä rakentajasta, kuten rakentamisajankohdastakaan ei ole säilynyt tietoa. Erään asiakirjatiedon sekä suvun jäsenen Eila Niemisen kertoman perusteella voisi kuitenkin arvella, että torppa olisi ollut paikallaan ainakin 1870-luvulla. Eila Nieminen muisteli käyntiään kinttupolkua pitkin mummonsa kanssa Tarvolasta Vasaraisille tapaamassa mummon veljeä. Mummo oli halunnut samalla matkalla viedä hänet katsomaan Haneliuksen torpan jäänteitä, kertoen paikalla olleen hänen syntymäkotinsa. Koska mummo Ida Serafia oli syntynyt 15.1.1879, on Haneliuksen torppa varmuudella ollut jo ainakin silloin paikallaan. 

Heidän käyntinsä ajoittuu jokseenkin tarkkaan 1930-luvun puoleenväliin, jolloin Eila oli viisi- tai ehkä kuusivuotias. Tuolloin torpasta ei enää ollut jäljellä, ehkä joitakin peruskiviä lukuun ottamatta, muuta kuin ränsistynyt A:n muotoinen kaivon päällinen. Tuon saman kaivon päällisen olemassaolon muisti myöskin Aku Riikilä, kun työasioissaan liikkuessaan ehkä 15-20 vuotta myöhemmin oli sattunut paikalle.

Eila Nieminen (os. Jalonen) on Ida Serafia Haneliuksen (myöh. Jalonen) pojan, Aarne Jalosen tytär.

Teuvo Paattio/Annikki Palonen